Tukka heilui taas

80-luvun tilumetallin uranuurtaja Helloween keikkaili Helsingissä Tavastialla 13. kesäkuuta. Bändi on kuulunut henk.koht. suosikkeihini oikeastaan siitä asti kun olen musiikkia tajunnut alkaa kuuntelemaan, joten pitihän esitystä lähteä katsomaan, varsinkin kun edellisestä kerrasta on kulunut jo 6 vuotta aikaa.

Lippu kertoi keikan alkuajaksi 21:00 mikä tarkoittaa Tavastialla, että bändi raahautuu lavalle aikaisintaan yhdentoista aikaan. Helloween piti perinteestä hyvin kiinni, mutta odottelu palkittiin saman tien. Bändi alkoi heti alkajaisiksi mättää Starlight-biisiä wanhalta Walls Of Jericho -levyltä ja jatkoi saman lätyn Murderer -kappaleella. Sitten vaihdettiin legendaariselle Keeper Of The Seven Keys -tupla-albumille, jonka 16-minuuttista nimibiisiä en muista aikaisemmin kuulleenikaan livenä. Bändin tuoreehkosta miehityksestä huolimatta vanhat kappaleet toimivat aika hienosti, nostattivat ainakin kunnon nostalgiaväreet pintaan.

Setti jatkui KotSK-biisien jälkeen bändin uudemman kokoonpanon aikaisilta levyiltä; Better Than Raw-, Dark Ride- ja Master Of The Rings -levyjen biisit saivat yleisön lämpenemään kiitettävästi. Uusinta Rabbit Don’t Come Easy -albumia ei ole paljon tullut kuunneltua joten siltä esitetyt Open Your Life, Back Against the Wall ja Sun For The World eivät oikein saaneet mitään suuria tunteita pintaan. Keikka huipentui pakollisten ylipitkien yleisönhuudatusten, lavalta mukapoistumisen ja soolojen jälkeen vanhaan How Many Tears -kappaleeseen joka kuuluu ehdottomasti bändin hienoimpiin tuotoksiin. Kyllä vanha kurpitsakööri osaa vielä hommansa hoitaa – taas kerran saatiin parin tunnin tuhti trippi “vanhaan kunnon” 80-luvun melodisen metallin aikaan.


Settilista:

Starlight
Murderer
Keeper of the Seven Keys
Future World
Eagly Fly Free
Hey Lord
If I Could Fly
Open Your Life
Dr. Stein
Back Against the Wall
Where The Rain Grows
Power

Sun For The World
How Many Tears

Aihe(et): musiikki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>