Ella täyttää tänään kaksi vuotta. Tyttö alkaa olla jo aikamoinen touhottaja kun alkukesästä oppi konttaamaan ja kesäloman aikana otti ensimmäisiä askelia tukea vasten. Veikkaan että ollaan helisemässä siinä vaiheessa kun Ella alkaa kävelemään kunnolla koska tavarat saavat nyt jo kyytiä kun tyttö pyörii rinkiä sohvapöydän ympärillä ja viskoo kaiken pöydältä löytyvän irtaimiston lattialle.
Ellan synttärijuhlat pidettiin varmuuden vuoksi jo pari viikkoa sitten, koska toiseen “syntymäpäivään” eli laskettuun aikaan on nyt enää viikko. Mutta toistaiseksi ei ole näkynyt ihmeempiä merkkejä että uusi tulokas haluaisi vielä ulkomaailmaan joten jäämme edelleen odottavalle kannalle… Toivottavasti ehdin edes parannella flunssani ensin pois.