Poika tuli
19.10.2008
Tietää kai sen koko maailma jo, mutta pitäähän tännekin kertoa että meille syntyi maanantaina 29. päivä syyskuuta pieni poika. Olin tälläkin kertaa synnytyksessä mukana ja kaikki meni hyvin (helppohan se minun on sanoa kun vastuulla on vain sitkeän napanuoran katkaisu). Viimeksi Ellan kanssa ehdittiin pyöriä useampaan kertaan Tammisaaren markkinoilla ennen kuin synnytys lähti käyntiin, mutta tällä kertaa onneksi lähdettiin matkaan ajoissa koska koko toimitus menikin nyt kertaluokkaa nopeammin. Äidillä ja pojalla ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa hätää ja muutaman tunnin päästä makoiltiin jo kaikki väsyneinä samassa pedissä.
Tammisaaren synnytysosastolla sattui olemaan sen verran ruuhkaa että ei päästy majoittumaan perhehuoneeseen. Jouduin siis ajelemaan joka päivä sairaalan ja kodin väliä ja tytötkin olivat pari kertaa mukana, mutta toisaalta Petra sai nyt levätä rauhassa vauvan kanssa ilman jaloissa pyörivää meluista perhettä. Torstaina haimme sitten äidin ja pojan kotiin ja tyttöjä pitkään hoitamassa ollut mummukin pääsi välillä lepäämään oman kodin rauhaan. Jännittyneinä vauvan tuloa odottavien Veeran ja Ellan hoitaminen kun ei ollut ihan kevyttä hommaa…
Olen nyt ollut kolme viikkoa isyyslomalla ja palaan takaisin töihin tiistaina. Poika syö, nukkuu ja kasvaa hyvin ja tuntuu tällä hetkellä olevan kolmesta lapsesta helpoin käsitellä. Isosiskot hoitavat kyllä vauvaa kovasti, mutta Ella on välillä mustasukkainen ja kiukkuaa huomion tarpeessaan vaikka sitä yrittäisikin jakaa kaikille tasapuolisesti. Veeralle taas tuntuu tekevän hyvää että pääsee huomenna päiväkotiin, koska tyttö on kolmen kotiviikon aikana ehtinyt tylsistyä aika monta kertaa kun kaverit ovat päivisin hoidossa. Itse tämän mylläkän keskellä jaksaa lievää kroonista väsymystä lukuunottamatta ihan hyvin, mutta katsotaan mihin suuntaan fiilikset menevät kun kohta alkaa taas arki ja työ…
Ja niitä kuvia löytyy tietenkin Veeran ja Ellan sivulta.
Hei, ja onnea koko perheelle!
Teille olisi kutsu Omituisten otusten kerhoon kotisivujenne Blogissa. Hakekaa haaste ja ohjeet! Terveiset Tiitukselta